torstai 14. marraskuuta 2019

Jouluaskartelua Kuhmoisissa

13.11. klo 17-21, 4H oli Kuhmoisissa jouluaskartelemassa 
Kuhmoisten nuorisotoimen tiloissa, paloaseman yläkerrassa.


Tietenkin iltaan kuului joulutortut...


... ja jouluglögi.


Joulukorttien tekoa: joko mallia apuna käyttäen tai luovuuttaan käyttäen.


Kävyistä oli mahdollisuus tehdä käpytonttuja, tässä 4H:n tonttumalli.


Linnunruokinta alusta.


 Pintaan on liimattu servettejä.


Joulukranssipohjia.


Aivan ihania koristeita joulukranssiin!
Kuivattuja kukkia, helmiä, palloja, käpyjä, erilaisia joulukoristeita


ja havuja.

Jouluaskarteluillasta jäi hyvät fiilikset! 
Ja kaiken lisäksi sai uusia inspiraatioita itsekin kotiin joulukoristeisiin.

maanantai 30. syyskuuta 2019

Keskuskadun avajaiset

Lauantaina 28.9.2019 4H oli mukana Keskuskadun avajaisissa.


Klo 8-12 oli Nuorten Pop Up-tori ja perennojen vaihtoa Jämsän torilla.


Kolmen kaveruksen kahvilassa oli myynnissä mm. omenahilloa, kuivakakkuja, pikkuleipiä, sämpylöitä, sinappia ja lyhteitä. 


4H:n lettujen myyntiä.


Muita Nuorten Pop Up-torimyyjiä.
Kaiken kaikkiaan 17 nuorta oli torilla mukana myymässä!


Perennojen vaihtoa.

Illalla klo 19-22 4H:lla oli Kaverin kanssa-toimintapiste Äksön-bileissä.



Kaverin kanssa-toimintapisteellä oli
käytössämme Polaroid-kamera. 

Mukana meillä oli kaksi nuorta talkoolaisina, jotka ottivat kameralla kuvia. 


Mukana oli tietysti rekvisiittaa: peruukkeja, hattuja, aurinkolaseja jne.
Lisäksi oli mahdollisuus kirjoittaa puhekupliin omia tekstejä.


Kuvien taustalla näkyivät meidän käyttämät häshtägit.


Polaroid-kuvat valmistumassa.
Lisäksi kuvien alalaitaan kirjoitettiin #jamsa4h.



Illan aikana 4H:n kuvauksissa kävi noin sata.
 Yhteensä kävijöitä oli varmasti enemmänkin, sillä kaikki eivät ottaneet kuvia itselleen.
Kuitenkin toimipisteelle oli illalla myös jonoakin.


 Keskuskadun avajaispäivä oli kokonaisuudessaan positiivisesti onnistunut päivä.
Myös 4H:n osalta päivä oli erittäin onnistunut ja ihmisiä oli paljon liikkeellä. Oli myös kiva huomata, kuinka paljon illasta oli nuoria liikkeellä, jopa klo 22 asti.

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Mini 4H-kerho: välituntitekemistä Kaipolan koululla




Tänään 4.9.2019 klo 10.30-11.15
 Leena, Nina ja Jutta olivat Kaipolan koululla pitämässä välituntitoimintaa lapsille.
Tässä Leena ja Nina olivat valmiina toimintaan!

Mukana meillä oli kolme keppihevosta: Ruska, Sateenkaari ja Miisu.


Sekä saippuakuplia ja katuliituja.



Edellisen kuvan mutterit ja kettingit olivat heittopeliä varten.
Tarkoitus oli saada esine mihin tahansa koloon heitettyä ja laskea pisteet. 


Mukana myös toisenlainen heittopeli, jossa on tarkoitus saada pallot roikkumaan
kyseisellä tavalla.

Saimme lapsilta positiivista palautetta välkkätoiminnasta, joten jatkumoa on kehitteillä!

Näiden toimintojen keskellä saimme mainostettua myös 
yhdistyksemme tulevia tapahtumia jaKaipolan Puuhiskerhoa.
Lisätietoja kerhosta kotisivuiltamme https://jamsa.4h.fi/toiminta/kerhot/




maanantai 5. elokuuta 2019

4H Kesäpelit ja fiilikset

Ida oli kesätöissä peliohjaajana ja somettajana Jämsän 4H:lla 3.6. – 2.8.2019 välisen ajan. Kesän aikana Ida kiersi joka viikko eri kylillä, erilaisia pelejä ja leikkejä ohjaten. Kesäpelejä järjestettiin Alhojärvellä, Hallissa, Juokslahdessa, Koskenpäällä, Länkipohjassa ja Partalassa.



Kesäpelit järjestettiin 4H:n Ruohonjuurella-hankkeen kautta. Lisäksi yhdistyksemme sai lainaksi Jämsän O.K. Auto Oy:ltä alla olevan auton, jolla kesäpeliohjaaja kurvaili kylältä toiselle. 


Kysyimme Idalta fiiliksiä kesätöistä ja näin hän vastaa:

"Kuluneet kaksi kuukautta olen toiminut 4H kesäpeliohjaajana ja somettajana. Olen päässyt suunnittelemaan monipuolisesti pelejä, leikkejä ja tekemistä eri kylille, ja tietysti myös toteuttamaan niitä! Pelailujen ohessa olen myös päivittänyt 4H sosiaalista mediaa.

Tästä työpaikasta kuullessani olin innoissani, sillä ajattelin sen olevan juuri sopiva minulle. Kahdessa kuukaudessa into ei ole kadonnut minnekään! Peli-illoissa on aina hauskaa, ja kesän myötä porukka on alkanut käymään tutuksi ja juttu luistaa. Säätkin ovat suosineet, eikä turhan montaa sadepäivää ole iltoja päässyt häiritsemään. Eikä edes sillä, että sade haittaisi - polttopallo kaatosateessa tuntui olevan vielä hauskempaa, kuin poutasäällä.

Pyrin tarttumaan kiinni kesän haasteista ilman suurempia odotuksia. Olisi ehkä kuitenkin pitänyt varautua siihen, että yhden puolentoista tunnin aikana lasten kanssa käydään todennäköisimmin aika monta leikkiä läpi. Tämä kun tapahtuu viidesti viikossa kahden kuukauden ajan, alkaa oma rajallinen leikkivarasto vähitellen huveta. Onneksi nopeasti löytyi suosikkileikkejä, joita haluttiin pelailla kerrasta toiseen.

Kesätyönä tämä oli oikein mieluisa, ja ehdottomasti voisin suositella muillekin. Pelailu on hauskaa, pääsee ulkoilemaan ja liikkumaan, ja suunnittelun sekä sometuksen kanssa saa käyttää luovuuttaan. Hommiin annettiin aika vapaat kädet, mikä oli minusta todella hyvä juttu.

Kaikin puolin tämä kesä ja työ ovat olleet hauskaa aikaa. Välillä tuntui haastavalta panostaa täysillä sosiaaliseen mediaan - peli-illat kuluivat nopeasti kun oli tekemistä, ja kamera yleensä odotti kentän laidalla. Välillä tuli huomattua, ettei kuvia ehtinyt lainkaan ottaa! Olisin myös toivonut iltoihin enemmän kävijöitä. Tekemistä on vaikeampi kehitellä, jos paikalle saapuu vain yksi tai kaksi. Onneksi kuitenkin pienelläkin porukalla voi pitää hauskaa. Kesästä jää oikein hyvä fiilis!"


"On ollut tosi kivaa. Harvemmin peli-iltojen ulkopuolella on kerralla koolla näin paljon ihmisiä - näin pystyy hyvin pelaamaan kaikkea." - Iiro 11-vuotias, Partala. 

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Hävikkikahvila

Maanantaina 29.7.2019 Jämsän 4H:n Ruohonjuurella-hanke ja
Symppiksen Yksinäisen uusi elämä-hanke järjestivät ensimmäistä kertaa Hävikkikahvilan.
Lisäksi saimme yhteistyönä Länkipohjan Salesta hävikkituotteita käyttöömme.

Salesta saadut hävikkituotteet.

4H:n toimiston ja kokkikerhojen kaapeista löytyneitä hävikkituotteita.

.
Klo 10-12 leivoimme vapaaehtoisten leipojien kanssa kahvilaan leivonnaisia myyntiin:


Banaanimuffinssit valmistumassa.

Mokkapalat valmistumassa.

Toscapiirakan leivonta alkamassa.

Kääretortun rullaus.
Täytteenä käytettiin mansikoita ja banaania.

Hedelmäsalaattia.

Kahvilan myyntipöytä.
Hävikkikahvilasta sai myös ostaa kotiin vietäväksi tuotteita.
Otimme tuotteissamme eri ruokavaliot huomioon eli jokaiselle oli jotakin.


 Kahvilatoiminnan lisäksi, järjestimme myös ulkona toimintaa heittopelejä:





Mukana meillä oli aivan mahtava porukka leipomassa tuotteita Hävikkikahvilaan!

Hävikkikahvilassa opimme hyödyntämään hävikkiruokaa, teimme asioita yhdessä ja huomioitiin toisemme, opimme käytöstapoja, käytimme mielikuvitusta, hyödynnettiin Länkipohjan omaa tarjontaa ja opimme käytännön- ja arjentaitoja.
 Kaikki nämä ovat Ruohonjuurella-hankkeen yhtiä tavoitteita. 

Hävikkikahvila oli siis erittäin onnistunut tapahtuma ja kaikenkaikkiaan kahvilassa kävi 26 asiakasta ostoksilla.
Lisäksi saimme myös hyvää palautetta Hävikkikahvilasta! 

Joten aivan varmasti Ruohonjuurella-hanke tulee järjestämään toisenkin kerran Hävikkikahvilan!

Kiinnostuitko Hävikkikahvilan toiminnasta ja haluaisit osallistua myös?
Tässä tapauksessa, ota yhteyttä Ninaan p. 040 189 8884/nina.peltola@4h.fi
tai tule käymään toimistollamme Mottilantie 11, 42100 Jämsä.

torstai 25. heinäkuuta 2019

Keppihevospäiväleiri Länkipohjassa

Tiistaina (23.7.2019 klo 10.00 – 15.00) Jutta ja Nina olivat Länkipohjassa Kylätilalla keppihevospäiväleirillä, jossa jokainen sai tehdä oman keppihevosen ja varusteita hepalle.

Materiaaleja oli mukana erilaisia mm. villa- ja tennissukkia, keppejä, vanua, huopa- ja nahkapaloja, erilaisia kankaita, nahkaremmejä, trikoonaruja, ompelutarvikkeet ja villalankoja, joista jokainen sai vapaasti valita keppihevoseensa käytettävät materiaalit.


Klo 10.00 aloitettiin yhteisesti kertomalla aamupäivän touhuista, milloin syödään ja mitä iltapäivällä tapahtuu. Tämän jälkeen Nina antoi ohjeita, miten keppihevosessa pääsee alkuun. Ensin aloitettiin kepistä, johon teipattiin vanua. Seuraavaksi hevosen pää eli villa/tennissukka täytettiin vanulla Lopuksi päät kiinnitettiin ilmastointiteipillä keppiin.


Seuraavaksi oli vuorossa kepparin koristeluvaihe eli silmien, sieraimien, korvien ja harjan kiinnitys. Eri väriset huopapalat olivat suosikki materiaali silmiä ja sieraimia tehdessä.

Harjan kiinnitykseen käytettiin tukilanka-tekniikkaa, jolloin lankojen solmimisesta tuli helpompaa ja nopeampaa. 
Harjan kiinnitys vaati silti erityisen paljon kärsivällisyyttä, jota leiriläisillä onneksi riitti! 


Tietysti välissä piti myös syödä, jotta jaksoi loppupäivän touhuta! Jokaisella oli omat eväät mukana. 


Syönnin jälkeen keppihevosten askartelu jatkui. Kun kepparin oli valmis, Jutta ja Nina auttoivat keppareiden suitsettamisessa. Sillä aikaa leiriläiset kirjoittivat rekisteritodistuksen pollestaan.



Tässä on Jäbä ja hänen rekisteritodistus:



Lopuksi keppareille tehtiin ruokaa, kuten porkkanoita, omenoita, hevoselle vitamiineja jne. 


Tässä valmistuu yhdelle kepparille porkkana.


Ruoan lisäksi leiriläiset tekivät hevoselleen varusteita, kuten esimerkiksi raipan. Myös mielikuvitus oli päivässä mukana, sillä leiriläiset alkoivat itse keksiä lisävarusteita:


Yksi leiriläisistä keksi askarrella palkintoruusukkeen.


Tämmöiset kaverukset syntyivät päivän aikana:

Tässä ovat (vasemmalta oikealle): Sateenkaari, Salaatti, Ariel, Jäbä ja Ukkonen.
Tässä ovat kaksoset: Tuuli ja Savu.




Kun olimme saaneet siivottua, ulkona alkoi juuri sillä hetkellä sataa vettä ja ukostaa. Teimme kompromissin ja rakennettiin esterata sisälle, jotta leiriläiset pääsivät ratsastamaan ja testaa hevoset! 
Lopulta sää antoikin periksi ja halukkaat kepparit pääsivät ulos kirmailemaan.

Päivä päättyi klo 15.